Aika juhlan

Tässä kevään aikana täytti esikoinen kaksi vuotta. Itselleni oli päivän selvää, että kakku pitää olla ja juhlat. Ja vihdoin ja viimein viikonloppuna kutsuttiin uudet ystävät kylään, tarjottiin kakkua ja metsästettiin munia. Oli ihanaa! 

Kun viikonloppu oli ohitse, jääkaapissa kakun rippeet, lelut yhä leikeistä levällään, onnellinen väsymys painoi kropassa, vietettiin palauttavaa maanantaita. Huomasin kaipaavani kipeästi. Jostain puskista tuli ikävä lasten isovanhempia, serkkuja, tätejä ja enoa, omia kavereita lapsineen. Olisin halunnut saada heidätkin saman pöydän ympärille.

Pohdin kuinka onnekas olen ja olemme koko perhe, että kahdessa kuukaudessa olemme tutustuneet ihaniin ihmisiin, jotka ovat valmiita tulemaan juhlistamaan kanssamme. Istumaan alas. Kertomaan itsestään. Tutustumaan vielä vähän syvemmälti. Olen onnekas kun olen löytänyt turvaverkkoa, jolta pyytää apua kun hämmentää ja kun uuvuttaa. Olen onnekas kun lapseni on löytänyt samanhenkisiä kavereita, jotka nauttivat olostaan ulkona, hyrränä pyörimisestä, juoksemisesta ja nauramisesta. Välillä onni tuntuu niin vahvasti, että itkettää.

Yllätyin siis ikävääni. Mutta tätäkin tämä elo ulkomailla on. Juhlahetket jaetaan bioloisen perheen kanssa kuvin ja videopuheluin. Elämään luodaan uusi perhe niistä ihmisistä, ystävistä, jotka elävät ympärillä arkea samoissa ympyröissä. Ja sekin on onnea ja juhlan aihe.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s