Ei toisten lapset koskaan…

Hän herää päiväunilta rattaistaan matkalla kaupasta kotiin. Pääsemme kerrostalomme parkkipaikalle ja itku alkaa. Kyselen syytä; väsyttääkö, onko nälkä, haluatko kävellä itse. “Itte kävelee” ja nostettuani lapsen rattaista alkaa itku, että syliin. Selittäessäni, ettei se onnistu kun pienempi nukkuu kantorepussa vielä, että kävellään pikapikaa sisälle niin pääsee sisällä syliini.

Hänen maailmansa romahtaa.

Naapuri kysyy voiko auttaa jotenkin ja itse vastaan, että eipä tässä mitään hätää ole. Ottaa aikansa, että päästään jatkamaan.


Tilanne rauhoittuu ja käydään sisällä (ei ihan niin nopeasti kuin olin kuvitellut, mutta ei takerruta nyt siihen). Isompi saa syliä ja haluaa ulos. Lähdemme leikkipuistoon, jossa onkin tosi kivaa. Katsellaan muiden leikkiä, ujostellaan vähän muita ihmisiä, juostaan pallon perässä, sitä tavallista leikkipuistotouhua. Hän haluaa lähteä kävelemään ja sanon, “Voidaan kiertää puisto ja samalla kävellä kotiin tekemään ruokaa, kello onkin jo paljon”. Kierretään puisto ja potkitaan vielä lisää palloa, kunnes jotain tapahtuu.

Hänen maailmansa romahtaa.

En voi kuin ihmetellä, että mitä teen väärin? Kenenkään muun lapset ei KOSKAAN käyttäydy näin. Ja minä yritän. Yritän kertoa etukäteen ja toistaa, että kohta ollaan menossa kotiin ja lähdetään ja mitä mennään tekemään. Sanoitan, että on varmasti jo nälkä kun noin kovasti harmittaa. Kerron ymmärtäväni, että haluaa syliin ja varmasti pääsee kunhan ensin päästään kotiin. Kerron ymmärtäväni, että harmittaa. Toistan tätä kaikkea, mutta lopulta en voi kuin ajatella, että miksen näe kenenkään muun lapsen osoittavan tahtoaan yhtä voimakkaasti. Jos en olisi seurannut Mamma rimpuilee-blogia sekä instagramia niin tiiviisti, luulisin varmaan, että tämä kaksi vuotias on ainoa laatuaan.

Lopulta aina käy niin, että väkipakolla istutan lapsen rattaisiin ja marmatan kunnes huomaan, että hän jo yrittää päästä yli tilanteesta ja käy läpi kadun varteen pysäköityjen autojen värejä. Kotona taas halataan ja itseäni harmittaa kun tuntuu, että olen taas tehnyt jotain väärin. Illalla lasten nukkuessa googlaan toimintatapoja vastaaviin tilanteisiin tulevaisuuden varalle.

Onneksi on viiniä.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s