Retkelle lasten kanssa

Jos on joku asia, mitä toivon lasten omaksuvan, on luonnossa aikaa viettäminen. Olen itse maalta ja asunut ihan metsän laitamilla (joku voisi sanoa, että keskellä metsää). Päivät vietettiin sisarusten kanssa metsässä majoja rakellellen ja teini-iässäkin lähdin usein metsään hakemaan rauhaa ja mietiskelemään. Minulla oli sellaiset tietyt paikat siellä, jonne aina palasin. Yksi näistä oli sellainen kaunis mätäs, jolta pystyi seuraamaan puron solinaa. Toinen oli kallion päällä, josta näki naapuripitäjään asti ja jossa tuuli vei ajatukset muille maille.

Englannissa asuessamme kaipasin metsää ja luontoa ylipäätään kovasti. Ei puistoista vaan saa mitenkään samanlaista fiilistä, vaikka toki vihreä kuin vihreä rauhoittaa ja on parempi kuin mitään kun asfaltti jalkojen alla alkaa tuntumaan ahdistavalta.

Muutto Kaliforniaan on siltä kantilta hyvä. En tiedä millaista metsäelämää täällä voi viettää, mutta ainakin täällä on mäkiä ja täällä on rantoja. Ostimme, vahingossa tosin, lasten kanssa retkeilevän kirjan.Kokeilimme sieltä ensimmäistä kahden tunnin retkeä. Ja pakko sanoa, että meidän melkein kaksi vuotias taapero olisi varmaan kävellyt sen koko matkan niin helppo se oli. Ja hän nautti! Hän nautti kuraisesta polusta, suurista rantaan lyövistä aalloista, kiipeämisestä, kaikesta. Tästä tämä lähtee, seuraavalla kerralla vielä varmistetaan, että eväät tulevat jääkaapista varmasti mukaan ja lähdetään koko päivän retkelle.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s