Päätös

Voiko sanoa päätökseksi jos jo ennen kuin on ehtinyt edes aloittamaan huomaa olevansa myöhässä ja näin siis ei päätös ole alunalkaenkaan pitänyt. Päätin joskus joulun, uudenvuoden ja tammikuun välissä, että tänä vuonna 2016 palaan lukuharrastuksen pariin, että on se nyt kumma jos ei saa kuukaudessa yhtä kirjaa luettua, että tänä vuonna luetaan niin että tiedetään ja loppuvuodesta ollaan luettu vähintään 12 kirjaa. No nyt ollaan helmikuussa ja saldo kirjojen parissa on nolla.

s95 2012-02-28-6Edistystä kuitenkin on tapahtunut. Tänään koitin yhtä kirjaa raottaa, mutta joku heräsi päiväunilta. Niiden päiväunien aikana ehdin muuten ostin yhden sähköisen kirjan….mutta (kyllä siitäki löytyy MUTTA, iso sellainen) kirja on ruotsinkielinen. Jos se on luettuna vuoden loppuun mennessä niin ei ole tainnut muita tulla edes yritettyä avata.

Pakko myöntää, että yhä päivittäin luen. Lukeminen tapahtuu vain usein internetissä ja se on koukuttava alati uutta juttua tuuttaavana. On blogeja, artikkeleita, facebookkia, instagramia, uutisia…ja sitten se sama rumba alkaa uudestaan. Tiedän tähän pitää puuttua. Ja senpä vuoksi tartun aktiivisemmin kirjoihin. Jos en ihan pääse haistelemaan painettuja sivuja niin edes niitä sähköisiä. Raportoidaan vuoden kuluessa kuinka sujuu…

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s