Kaksi kuukautta

Hän, joka saapui elämäämme ja laittoi kaiken sekaisin, mutta joka kuitenkin tuntuu olleen tässä aina, on jo kaksi kuukautta vanha. Meidän vauva, joka kasvaa vaippa koosta toiseen nopeammin kuin vanhemmat ehtivät perässä pysyä. Vaatteetkin ovat jo vaihtuneet yli 60 senttisiksi vaikka vasta ne pikkuruisimmatkin olivat hänen yllään ihan valtavia. Yksi kuukausi tuli hänen iässään täyteen ihan yllättäin kun siinä oli samoihin aikoihin kaikkea muuta mietittävää.

 2015-03-05-105

Kahden kuukauden aikana on ehitty ihmettelemään kuinka ihmeellisiä kädet ovatkaan, miten pitkään yksivärisissä verhoissa riittääkään tuijoteltavaa, on vastaanotettu möreät mörähdykset kuin myös ensimmäiset kikatukset. Olemme nukahtaneet korviasärkevän huudon jälkeisiin nyyhkäyksiin ja sitten taas heränneet valloittavaan, huolet poistavaan hymyyn.

 2015-04-08-43 (1)

Tänä aikana olen ollut väsyneempi kuin koskaan, mutta onnellinen hymy pienen kasvoilla ja lämmin pään painallus rintaa vasten on antanut energiaa jaksaa kunnes väsymys on tiessään. Olen myös itkenyt osaamattomuuttani, ymmärtämättömyyttäni ja vain siksi, että toinenkin itkee. Olen kokenut suurempaa onnea ja rakkautta kuin koskaan ennen osasin edes kuvitella ja samalla valtavaa menettämisen pelkoa. Olen huomannut omien tarpeiden olevan aika helposti unohtuvia siinä kohtaa kun kuulee nälkäisen kutsun. Sitä tuntee piston sydämessään ja oman pienen inhimillisyytensä kun ei saakaan lohdutonta itkua lakkaamaan sormia napsauttamalla. 2015-04-08-42 (1) En tiennyt vauvojen kasvavan näin nopeasti ihmismäisiksi, vuorovaikutuksen osaaviksi. Mahtavaa on, että lauluni on muuttunut yksinlaulusta kaksinlauluksi toisen jokellellessa vieressä. Hienoa on huomata myös itse oppineensa lukemaan toisen pieniä merkkejä väsymyksestä, nälästä tai jostain muusta hädästä ja yhä harvemmin meillä päädytään täyteen huutoon. Meidän kaksikuukautinen nauttii pitkistä aamupäivä kävelyistä, ulkona nukkumisesta, kasvojen ilmeistä, musiikista ja loruista, jumppatuokioista, lämpimistä kylvyistä koko perheen kanssa, sylissä olemisesta sekä vanhempien välissä nukkumisesta.  2015-04-25-67Mielenkiintoista onkin nähdä mitä tapahtuu seuraavan kuukauden aikana kun tuntuu, että päivittäin tapahtuu kehitystä. Vielä kun osaisi itse ottaa yhtä lunkisti ja vain elää siinä hetkessä niiden nyrkkien ihmeellisyyttä tuijottaen.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s