The Baby Head

Enkä tarkoita nyt vauvan päätä vaan omaani, joka jo raskauden aikana alkoi muuttamaan ajattelutapaansa. Silloin tosin tuntui ajatukset olevan enemmän ja enemmän valmistautumisesta vauvan tuloon ja kaikesta huolehtimiseen. Sitten hän syntyi ja kuvittelin sekä toivoin ajatusteni kirkastuvan. Mutta kuinka kävikään, huomaan kulkevani kuin sumussa. Osteopaattimme nimesi tämän tilan baby head:ksi. Tapaukset, jotka nyt naurattaa, mutta ovat herättäneet hämmennystä ja pahimmillaan jopa itkua.

x5 2014-09-06-156

Ensin ihan ensimmäisinä kotipäivinä hänen syntymän jälkeen sain viimeisen palkan shekkinä postin mukana. Muistin avanneeni sen keittiön pöydän äärellä ja sen jälkeen ei mitään muistikuvaa.. Shekin pitäisi siis olla jossain talon seinien sisäpuolella, mutta missä.. Sitä etsittiin “kissojen ja koirien” eli miehen kanssa, itsellä jo itku kurkussa ja lopulta se löytyi kirjekuorestaan kierrätyslaatikosta!! Mikä kumma voima on saanut sen sinne nakkaamaan?!? Syytän baby headia.

Olen myös viettänyt yhden viikonlopun hakien erästä paksua käsityökirjaa, jota en ollut ehtinyt kuin selaamaan. Muistin vielä missä olin sitä tehnyt, mutta mistään ei tullut vastaan. Luulin jo nähneeni unta koko kirjasta, kunnes se löytyi sieltä mistä sen toiseksi varmimmin luulin olevan…sängyn alta. Ja katsoin sieltä muka varmaan 10 kertaa, mutta sieltä tyhjän sängyn alta se ei vaan osunut silmään.. Syytän tästäkin baby headia.

Ja viimeisimpänä on tämän viikon ajanvarausten sekoitus. Olin menossa tiistaina omaan lopputarkastukseeni ja kun tomerana olin saanut vauvan uneen vaunuihin ja pääsin terveysasemalle kertoivat he ajan olevan keskiviikkona. Torstaina taas sanoin osteopaatille, että nähdään tiistaina ja kummastelin hämmentynyttä ilmettä, joka selittyi sillä, että aika onkin maanantaille.

Tässä siis näitä parhaiten selitettävissä olevia.. Mitäköhän vielä olen unohtanut? En sentään omaa nimeäni enkä lapsenikaan.. Enkä lastani.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s