Auringonkeltaista harmaaseen päivään

Viikonloppuna oli tulossa vieraita. Oltiin heillä kylässä viime kesänä ja muistan vain kakuista notkuvan pöydän ja vaikka olinkin jo yhden päivän käyttänyt tiikerikakun tekemiseen niin halusin silti kokeilla jotain muutakin…jotain raikasta.. En kuitenkaan enää halunnut jäädä vauvan ja uunin väliin, joten valitsin liivatteellisen juustokakun. Etsin ja etsin “oikeaa” reseptiä, siis sitä millä olen aiemmin kakun tehnyt, mutten löytänyt omista kätköistäni. Kaivoinkin lopulta kinuskikissan sivuston esiin ja sieltä sopivasti yhdistelemällä sain tehtyä kakun, johon löytyi tarvikkeet kotoa. 2015-03-28-8Pohjana siis perus Digestive-keksien ja voin sekoitus. Täytteeseen notkistetaan 200g Philadelphia-juustoa, vaahdotetaan noin kaksi desiä kermaa, sekoitetaan keskenään ja lisätään sokeria siten että makeus on hyvä, sitruunan kuorta ja mehua oman maun mukaan ja tämän jähmettämiseen käytin kolme liivatelevyä. Annoin jähmettyä jääkaapissa kolmisen tuntia. Päälliseen puristin yhden appelsiinin mehun ja lisäsin apperlsiinituoremehua siten, että kokonaismääräksi tuli kaksi desiä. Kiehautin siitä pienen osan, lisäsin siihen liivatteet ja sekoitin loppumehuun. Varmistin, ettei päällinen ole liian kuumaa ja kaadoin jähmettyneen täytteen päälle. Tämä siis sen jälkeen kun olin liian kuuman version kaatanut täytteen päälle ja totesin sen lähteneen sulamaan..hups, onneksi kakun pystyi vielä pelastamaan kaatamalla kuuman mehun pois päältä ja antamalla kakun jähmettyä uudelleen pari tuntia. Niin, tein siis päällisenkin kahdesti.. Ei taida aivot ihan täysillä pelata kuitenkaan.

Tämäkin kakku sai kehuja ja olin myös itse varsin tyytyväinen siihen. Jostain syystä tuota päällisen tekoa olen aina pitänyt turhana eli en ole uskaltanut lähteä edes kokeilemaan, mutta helppoahan se oli. Tästä innostuinkin taas kokeilemaan uusia juttuja. Ne kun näyttävät tässä pehmenneen päänkin kanssa kuitenkin onnistuvan.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s