Joogaa raskausaikana

Jooga on ollut enemmän tai vähemmän säännöllisesti osa elämääni viimeisen kuuden vuoden ajan. Olen koko tänä aikana nauttinut sen haastavuudesta, mutta kuitenkin myös rentouttavasta vaikutuksesta. Enkä kiellä, etteikö joskus olisi ollut kausia kun kotiharjoitukset olivat enemmänkin rentouttavia ja lataavia kuin voimaa ja vahvaa mielenlaatua vaativia. Mutta mieluiten olen antanut hitaan flown viedä, antaa mennä hengityksen tahdissa. Raskausaikana kesti jonkun aikaa ennen kuin löysin oikeanlaisen mentaliteetin. Alkuun pahoinvointi määräsi hyvin pitkälle mitä ja milloin pystyi tekemään. Sen myötä pois jäivät käsilläseisomis ja -tasapainoilu harjoitukset, aika nopeasti myös syvät taaksepäin taivutukset, monet asiat alkoivat tuntua vierailta ja epämukavilta ja huomasinkin maton jäävän huoneen nurkkaan rullalle useammin kuin oikeasti olisi ollut syytä.

Sitten löysin jonkin motivaatiorippeen jostain…olisikohan ne kiristyneet ja levottomat jalat olleet syynä… Huomasin, että helpompaa on tehdä toisten sanelemana kuin itse pohtia ja niinpä otin esille googlen ja hyvin nopeasti youtuben. Nämä 10 minuutin harjoitukset ovat tehneet itselleni ihmeitä. Ja näitä harjoituksia olen tehnyt myös ihan viime metreillä ilman mitään omia sovelluksia.

Näiden lisäksi teen lähes päivittäin myös muita meditoivia rentoutusharjoituksia ja mielikuvaharjoituksia. Mielestäni yksi tärkeimpiä taitoja jokaiselle ihmiselle oli menossa synnyttämään tai ei on taito rentoutua. Aina ei tarvitse jaksaa painaa täysillä vaan on ihan oikein antaa itselleen aikaa ja ladata mielen ja kehon voimavaroja.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s