Sain mitä toivoin…ja paljon enemmän

Joulua ennen itselläni pää täyttyi kaikista lahjoista, joita voisin ihmisille (varsinkin miehelleni) antaa ja tehdä. Toisin oli laita kun piti alkaa pohtimaan mitä minä haluan. Ai, pitäiskö mun tietää sekin?

Hetken pohdittuani keksin mitä haluan ja ihan ajoissa, viikko ennen aattoa. Moleskinen kovakantisen muistivihon päiväkirjaksi (koska olin vakaasti päättänyt jälleen kerran kirjoittaa aamuisin ajatuksiani ylös) ja Foam rollerin (koska en tiennyt mikä niistä olisi hyvä niin en osannut itse tehdä päätöstä). Ja uskokaa tai älkää, kuusen alta paketista löytyi nämä toivomani, mutta myös niin paljon enemmän.

 2015-01-05-2

Sieltä löytyi myös kunnon yöunet. Hyvästi vaan tavallisen tyynyn “palvelukset” ja niiden aiheuttama kiehnäys ja huonot yöunet. En osannut edes aavistaa kuinka paljon tällainen putkilotyyny voi unia ja olo parantaa. Ja kun kuulemma sen myötä on vähentynyt erikoinen tuuppiminen ja potkiminen, peiton ryövääminen…eli meillä nukutaan tällä hetkellä jälleen levollisesti.

 2015-01-05-1

Kauniita unia!

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s