Half Term

Toisin sanottuna syysloma! Se on vihdoin täällä…tai on ollut jo muutaman päivän, mutta miten sitä voikaan olla niin kiireinen. Kiirettä on pitänyt kun jossain kohtaa sain päähäni, että tähän mennessä pitäisi olla jo jokunen joululahja postitusvalmiina ja joulukortti-idea päässä ja niiden tehtailu aluillaan. No ensimmäinen joululahja lähti postin matkaan tänään, joulukortti-idea on päässä ja niiden tehtailu on sen yhden paketin mukana lähteneen verran alkanut. Huoh.

Screen Shot 2014-10-29 at 11.59.05

Sen lisäksi päätin neulomistöitäni kerätä yhteen ja samaan paikkaan, josta niitä helposti näkee. Perustinkin niille Instagram-tilin, sinne pääsee täältä. Eihän siellä nyt todellakaan ole kaikki ja puikoilla on tällä hetkellä kolme työtä ja ideoita päässä enemmän kuin aikaa toteuttaa. Katsotaan koska tulee valmiiksi. Tämän myötä joulusiivo ei todellakaan ole alkanut vaan enemminkin “joulunalussekoitusaika”. Mutta hyvä tästä kai vielä tulee…jos ei tämän loman aikana niin ennen joulua kuitenkin. Onneksi siihen on vielä aikaa ja voi stressivapaasti pohtia uusia parempia säilytysmenetelmiä kaikille lankakerille…niin ja no, ihan kaikelle.

En yleensä kannata näin ajoissa kuin lokakuussa kovinkaan pitkälle jouluajatusten eteenpäin viemistä, mutta viime vuonna olimme auttamattomasti myöhässä kun lähdimme marrasjoulukuun vaihteessa katsastamaan jouluvalotarjontaa. Tänä vuonna emme jää ilman joulukoristeita.

Mitenkäs teillä muilla on viikko käynnissä?

Kuva on Japanista viiden vuoden takaa aika tarkalleen näinä päivinä tehdyltä patikointiretkeltä.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s