Hyvä mieli

20140625-104559-38759667.jpgJo ennen juhannusta päätin, että vihdoin ja viimein ostan kesän ensimmäiset leikkokukat. Juhannuskukat. Meinasi tulla vaikeus päättämisessä ja sen jälkeen palvelun saannissa, mutta päätös piti. Kukkia pitää olla pöydässä. Sitten tuli vastaan suht edukkaat mansikat. Mansikkakakku! Sitä on täällä toivottu kerran jos toisenkin. Tottahan toki juhannuksena pitää olla mansikkakakku. Kukaan ei maininnutkaan sillistä ja uusista perunoista sun muista juhannusmuistoista kaivetuista ruuista kun tämä oli pöydässä.

Ja tiedättekö, mieli oli ihan valtaisan hyvä koko viikonlopun kaikilla tässä talossa!

Ja tiedättekö samanlainen mieli tuli tänä muuten ihan peruskeskiviikkona niinkin pienestä asiasta kuin että ollessani lenkillä antoi vanha mies sähkömopollaan tietä kun kävi jalkakäytävä kapeaksi.

Pienin keinoin voi siis saada toiselle hyvän mielen. Koitetaan muistaa se vaikka välillä on kiire ja harmaat sadepilvet roikkuu vähän liian alhaalla. Kun kiire ei parista sekunnista pahene ja pilvetkin ennemmin tai myöhemmin auringon tieltä siirtyvät.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s